Lehdistötiedote 1.11.2021: Juha Miedosta Vuoden Äijä 2021

01.11.2021

Lehdistötiedote 1.11.2021: Juha Miedosta Vuoden Äijä 2021
Julkaisuvapaa

Kurikkalainen hiihtäjälegenda, Juha Mieto, on valittu Vuoden Äijä 2021 -kunnianimityksen saajaksi. Nimityksen myöntäjä on
Miesjärjestöjen keskusliiton jäsen, vuonna 2012 perustettu PerusÄijät ry.

Yhdeksän arvokisamitalia hiihdossa voittanut Mieto ei saavuttanut henkilökohtaista kultamitalia
olympia- tai MM-tasolla mutta hopealle hän sijoittui henkilökohtaisilla matkoilla kolmesti. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Mieto oli Vaasan vaalipiirin ääniharava ja nousi eduskuntaan.
Mieto oli Kurikan kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 2013–2017.

Palkinnon antajat luonnehtivat nimitystä seuraavasti: ”Vuoden äijäksi voidaan valita kansalaisuudesta, ihonväristä, poliittisesta
taustasta, ammatista, yhteiskunnallisesta asemasta tai muusta sellaisesta seikasta välittämättä sellainen mieshenkilö, joka
omalla luonnollisella käytöksellä, mielipiteillä, ponnisteluilla, yleisellä olemuksella on edistänyt rehellistä äijämäisyyttä.”

Perusäijät ry:n hallitus on yllä mainituin perustein valinnut Vuoden Äijäksi 2021 Juha Miedon. Nimityksen ohessa Perusäijät luovutti Miedolle Vuoden Äijä -patsaan muistona nimityksestä.


Haastattelupyynnöt:
Kari Kolari, 041-3186040



Vuoden Äijät kautta aikain:

2013 Pakinoitsija Jallu Nenonen, Hamina
2014 Keihäslegenda Seppo Räty, Tohmajärvi
2015 Kansantrubaduuri Jaakko Teppo,  Iisalmi
2016 Toiminnanjohtaja Heikki Hursti,  Helsinki
2017 Kirjailija Heikki Turunen, Joensuu
2018 Karhumies Sulo Karjalainen, Kuusamo
2020 Muusikko Erkki Seppänen, Tampere
2021 Hiihtäjälegenda Juha Mieto, Kurikka
05.11.2023PerusÄijät ry:n syyskokous 5.11.2022 Kyyjärvellä - henkilövalinnat
21.10.2023PerusÄijät ry:n sääntömääräinen syyskokous 5.11.2023 klo 13
15.07.2023PerusÄijät ry:n kevätkokous 23.7.2023 klo 13
29.12.2022Lehdistötiedote 28.12.2022: Jukka Jalosesta Vuoden Äijä 2022
12.11.2022PerusÄijät ry syyskokous Oripäässä 12.11.2022
22.10.2022 22.00PerusÄijät ry:n sääntömääräinen syyskokous 12.11.2022 Oripään kunnantalolla
16.07.2022PerusÄijät ry:n puheenjohtajaksi Sami Behm Lappeenrannasta
14.07.2022PerusÄijät Porin SuomiAreena -tapahtumassa 14.7.2022
27.06.2022PerusÄijät ry ylimääräinen jäsenkokous 16.7.2022
21.04.2022PerusÄijät ry:n kevätkokous 7.5.2022 klo 14

Siirry arkistoon »